Taaperolle kesävaatteita


Täällä odotetaan jo kesää kovasti.  Lapset kasvavat vuodessa huimasti, joten nyt on aika valmistaa vähän suuremmassa koossa vaatteita ensi kesää varten.

Tämän t-paidan ompelin PaaPiin Vanhakaupunki trikoosta. Kaavana käytin Ottobre 3/2018 lehden Seashell t-paidan kaavaa.

Samalla kaaavalla ompelin toisenkin t-paidan. Tämän robottikankaan olen hankkin kauan sitten Eurokankaan palalaarista.


Kangasta jäi vielä sen verran, että ompelin taaperolle vielä trikooshortsit. Kaava löytyi samasta Ottobre 3/2018 lehdestä. Kaava on erittäin yksinkertainen. Ainoastaan taskujen ompelu vie vähän aikaa. Resorin sisään on pujotettu kuminauha ja edessä oleva rusetti on vain koriste.


Näiden lisäksi halusin ommella vielä bermudat sekä trikoosta että collegekankaasta.
Trikoo on Verson Puodin kuha-trikoota ja tumman vihreä collegekangas on hankittu messuilta, mutta valitettavasti en muista sen tarkemmin mistä.


Nämä Kuha-shortsit on ommeltu Ottobre 3/2018 kaavoja soveltaen, jatkoin lahkeiden pituutta jonkin verran.

Nämä toiset bermudat on ommeltu PaaPiin kaavakirjan Hukka shortsien kaavoilla. Kuitenkin muutin mallia niin, että lahkeet ovat suorat ilman lahkeensuussa olevaa resoria.

Nyt vaan sitten odottelemme niitä kauniita aurinkoisia kesäpäiviä, jotta nämmäkin vaatteet pääsevät käyttöön.








Kommentit