Paitoja puolisolle ja lapsenlapselle


On vierähtänyt useampi viikko siitä, kun minulla on ollut mitään ompeluprojektia meneillään. Nyt sitten ompeluinnostus löytyi jälleen ja aloin penkomaan hamstraamiani kangasvarastoja. Tampereen käsityömessuilta olin hankkinut Mereenin Tanssi-trikoota tai oikeammin mieheni valitsi tämän kankaan. Hän toivoin minun ompelevan siitä hänelle t-paidan.

Onneksi minä olin jo aikaisemmin ommellut hänelle t-paitoja, joten käytin aikaisemmin hyväksi todettua Ottobre 7/2018 lehden mieten t-paidan kaavaa. Tällaisen peruspaidan ompelu on kovin helppoa ja aikaa ei mene paljon, jos ei sitten ole kovin tarkka kuvioiden asettelussa.

Tätä Tanssi-kangasta jäi sen verran yli, että  halusin ommella lapsenlapselleni ukin kanssa samasta kankaasta paidan. Kaava tähän taaperon paitaan löytyi Ottobre 1/2019 lehdestä. Kangasta oli vähän niukasti ja siksi jouduin laittamaan lehden ohjeesta poiketen resorit hihansuihin, jotta hihoista tulisi riittävän pitkät.


Jo vähän aikaa sitten ompelin miehelleni myös merinovillasta poolopaidan, mitä en ole vielä postannut tänne. Mieheni innostui kankaiden hankinnasta käsityömessuilla ja hän kävi vain minulta välillä kysymässä ompelisinko hänelle, jos hän ostaa kankaan. Enhän voinut kieltäytyä, kun mies itse innolla on valitsemassa kankaita. Niinpä sain ommeltavakseni Ommellisen harmaasta merinovillasta poolopaidan. Kaavana käytin osittain Ottobre 7/2017 lehden  svetarin kaavaa, mutta tein siihen miehen toivomuksesta poolokauluksen. Paidasta tuli kyllä pitäjälleen mieluinen, koska hän haluaa pitää sitä lähes päivittäin. Itsekin pidän kyllä merinovillasta tehdyistä vaatteissta kovasti, koska ne ovat pehmeitä ja niin lämpöisiä.



Kommentit