Villapaita



Onkin vierähtänyt jopa vuosikymmeniä siitä, kun viimeksi olen uskaltanut aloittaa villapaidan neulomista. Muutama viikko sitten sain kuitenkin idean, että nyt haluan neuloa lahjaksi villapaidan.

Paidasta piti tulla pehmoinen ja riittävän lämmin. Halusin langan olevan 100% villaa ja sellaista laadultaan ettei se heti nyppyyntyisi. Päädyin ostamaan  Katia Merino 100% superwash lankaa.

Ohjeen villapaitaan löysin Kotiliesi Käsityö 7/2019 lehdestä. Siinä lankana oli käytetty sekoitelankaa, joten lankamäärä ei täsmännyt, vaikka silmukkamäärä ja puikkojen paksuudet olivat samat. Minulla meni tähän S/M kokoiseen paitaan lankaa vähän vajaa 750g. Halusin neuloa pyöröpuikoilla paidan alaosan ja koska kirjoneuleen neulominen edestakaisin neuloen on hankalaa, niin pudotin mallin kuviota vähän alemmaksi, jolloin voin neuloa kirjoneuleosuuden pyöröpuikoilla.

Urakoin tämän paidan reilussa kahdessa viikossa valmiiksi. Tämä oli sen verran iso urakka, joten toista aikuisen villapaitaa en varmaan tänä talvena tule neulomaan.

Toivottavasti tämä valitsemani lanka on laadukasta ja että tästä villapaidasta on saajalleen iloa monena tulevana vuotena


Kommentit